Latva-artisokka risotto- Risotto ai carciofi& Marchen alueen muistoja- puhetta laulusta; parole, parole, parole

image

 

Siitä kun tulin Italiaan on kohta kulunut 15 vuotta… Voi miten aika lentää!

Lähdin vain, aivan yhtäkkiä, suunnittelematta mitään, kertomatta kenellekkään, sanoin vain, että menen laulutunneille Tukholmaan ja niin meninkin, mutta sieltä jatkoinkin Marchen alueelle Pesaroon ja Caglin Accademian pääsykokeisiin, jossa hampaat jännityksestä ja kylmästä kalisten sain jotenkuten laulettua Carmenin Seguidillan ja pääsin ihmeen kaupalla sisään.
Jännittävää oli siksi, että pääsykoelautakunta oli erityisen nimekäs; suurinpiirtein kaikki kuuluisan tenorin Mario del Monacon sukulaiset ja muita kuuluisia laulajia&ohjaajia, (myöhemmin minulle selvisi, että Mario del Monaco oli Caglista kotoisin, ja hänelle oli buuattu hurjasti hänen debytoidessaan Caglin teatterissa, joten Accademian oppilaat saivat rauhassa laulaa teatterissa; jos tulisi buuauksia, luvassa olisi upea ura…).
Lisäksi mukana oli koulun 1.direttore artistico,
(opiskeluaikanani direttore artisticot vaihtuivat tiuhaan tahtiin, ainakin yhtä tiuhaan, kuin Italian pääministerit, aina oli joku riita/ vallanvaihto /kapina tai muu selkkaus menossa…oli vaan aivan mahdotonta työskennellä& opiskella kaikessa rauhassa; samoin oli lukujärjestysten laita; mitä tarkempi lukujärjestys, sitä suurempi  “casino” (=sekasorto) oli, kaikkein parhaiten sujuivat päivät, jolloin ei ollut laadittu mitään lukujärjestystä vaan kaikki vain menivät ja tulivat tunneilleen, nautiskellen casinosta, jonottamisesta ja odottelusta; siitä, että saattoi vaihtaa kuulumisiaan rauhassa ja vain olla ja odotella ja välillä vähän ehkä kinastellakkin…;  vaikka en olekkaan mikään maailman pedantein ihminen…, niin kyllä siinä joskus tuli aikamoinen koti-ikävä, kun omaa tuntiaan sai odottaa kokonaisen päivän, ja katsoa kyynel silmässä, kun toiset vaan etuilivat häikäilemättömästi sinisilmäisen suomalaisen ohi, vaikka minulla on kyllä ruskeat silmät… 😉 ),
  siis pääsykoelautakunnassa mukana oli myös, 1. direttore artistico Maestro Mario Melani, kahdeksan-yhdeksänkymppinen  maestro, joka oli paennut toista maailmansotaa Etelä-Amerikkaan ja luonut uraa lähinnä Buenos Airesissa, jossa hänellä on nimeään kantava katu, (tämä tuli selväksi, jo ensimmäisellä tunnilla ja tuli kerrattua joka tunnilla ainakin yhtä usein, kuin hänen kehittämänsä hienot hengitysharjoitukset…).
  Kylmää oli siksi, että ulkona auringossa oli suomalaisen mittapuun mukaan vielä melkein kesä, (vaikka olikin marraskuun alku) ja minä olin pukeutunut lyhythihaiseen mekkoon tajuamatta ollenkaan, että Italiassa on ulkona auringossa lämmin, mutta sisällä, (varsinkin kosteissa vanhoissa teattereissa), on aina aivan HIRVITTÄVÄN kylmä…. (Varsinkin, kun pääsykoelautakunta on 4 tuntia myöhässä ja täytyy hytistä odottelemassa…)

 

En vielä silloin tajunnut,että tämä kylmyys sisällä, jokapäiväinen “casinò” & pienet myöhästelyt…, olivat vasta ensimmäisiä asioita, niiden tuhansien, tuhansien asioiden joukossa, jotka minun tulisi vielä oppia italialaisen ja  suomalaisen kulttuurin eroista….

 

Mutta pääsin siis opiskelemaan ja suunnittelin olevani vuoden Italiassa…
Toisin kuitenkin kävi.

 

Moni varmaan ihmettelee, miksi suuntasin Italiaan,  enkä esim. Saksaan, jonne valtaosa suomalaisista nuorista laulajista lähtee. Oikeastaan olen sitä ihmetellyt itsekkin, koska sielultani  olen, niinkuin ensimmäisiin laulunopettajiini kuuluva Vera Rozsa sanoi, minua ensimmäisen kerran kuultuaan; synnynnäinen lied-laulaja. Jotenkin vain rakastan sitä intiimiä musiikin ja runon toisiinsa kietoutumista ja tunnen esimerkiksi Schubertin ja Schumannin musiikin syvällä sisimmässäni omakseni. Mutta ehkä juuri siksi lähdin Italiaan; oli aika oppia uutta; Schumannia ja Schuberttia, runon ja musiikin yhteyttä minun ei tarvinnut “oppia” , se kaikki oli jo valmiina sielussani, mutta sen sijaan, minun TULI oppia OIKEA italialainen laulutekniikka; oikeat italialaiset vokaalit,jotka soivat vapaina, antaen äänen soljua legatona eteenpäin, kuin helminauha, oikea hengitystekniikka, jossa pallea tukee ääntä ja antaa äänen levätä “sul fiato”, “hengityksen päällä”, “posizione alta”, “in maschera” , maskissa, ym. bel canton hienouksia, joista minulla ei ollut harmainta aavistustakaan tullessani Italiaan ja joita pelkkää liediä laulamalla ei välttämättä pystyisi koskaan oppimaankaan, (en ainakaan minä ). Niin siis oikeastaan minun oli löydettävä itseni, OMA ÄÄNENI ja saatava se vielä ulos;se on kaiken laulunopiskelun ydin; oman itsensä, (kroppansa), sekä äänensä löytäminen! Eikä se olekkaan mikään ihan helppo juttu… Eikä se ole myöskään  mitään huuhaata; ihmiset ajattelevat usein , että laulun opiskeleminen olisi jotenkin jonkinlaista hullua “henkimailman ” touhua, jo varmaan siitäkin yksinkertaisesta syystä, että instrumenttiammehan ei voi nähdä; ei ole mitään konkreettista asiaa, jota voisi tutkia,analysoida ja käsin kosketella; on vain ääni sisällämme ja MINÄ itse. Ja se ääni on niin sidoksissa siihen, mitä me tunnemme, mitä ajattelemme, miten hyvin voimme ja miten tunnemme itsemme ja tulemme toimeen itsemme kanssa, että on vaikea aina huomata, varsinkin opiskelujen alkuvaiheessa, mikä on “totuus”  laulamisessa, mikä on oikein ja miten sitä ääntä pystyy ihan oikeasti itse ohjailemaan haluttuun suuntaan , kunhan vain uskoo siihen ja tekee sen eteen lujasti töitä ja kunhan on hyvä, rehellinen, herkkävaistoinen ja tiukkakin opettaja tukena… (Pitäisi aina muistaa, että tässä modernissa,läpikotaisin tutkitussakin maailmassa on paljon asioita, jotka ovat tosia, vaikka niitä ei pystyisi näkemään tai koskettamaan; on paljon erilaisia energioita ja tasoja  ja yhteyksiä, joita on mahdoton joskus anlysoida…). Kaiken kukkuraksi se ääni, jonka me itse “kuulemme”, varsinkin opiskelujen alkuvaiheessa,ennenkuin lihaksemme ja korvamme ovat kouliintuneet “laulamaan oikein”, on ihan erilainen, kuin se, joka tulee ulos meistä, siis se ääni, jonka muut kuulevat… Laulunopiskeluun tarvitaan paljon aikaa, ajatustyötä ja itsekuria; Laulunopiskelu on PITKÄaikainen prosessi!
 Ehkä myös siksi en halunnut lähteä sinne saksalaisten teatterien hurjaan työtahtiin, johon en missään nimessä olisi ollut valmiskaan, ja joka kuluttaa niin helposti nuorten laulajien herkkiä instrumentteja loppuun; minä tarvitsin aikaa, paljon aikaa, kypsyä… Ja niin tarvitsisivat monet laulajan alut, mutta valitettavasti nykyaika on mikä on; on oltava tehokas ja tuottava; on saatava kaikki heti ja nopeasti… Valitettavasti se näkyy ja varsinkin kuuluu nykyajan laulaja-tasossa; on niin paljon “läpihuutajia”, että ihan hirvittää!
  Lähdin Italiaan myös terveyssyistä;  toivoin parantavani terveyttäni Italian vuoristo-&meri-ilmassa; No jaa, en tiedä kuinka hyvin olen onnistunut; nyt kahden päiväkoti-ikäisen lapsen äitinä on juuri mennyt taas yli kuukausi sairastumiskierteessä… Mielestäni viimeaikainen sairastelu johtuu kyllä siitä,että keittiössäni vallitsee hirvittävä tyhjyys; lehtikaali-sesongin loputtua en  vain millään keksi mitä raaka-aineita käyttää; tietenkin luomutori alkaa kohta pursuamaan ihania kevät-herkkuja, mutta en mistään saa niin paljon voimaa ja inspiraatiota, kuin lehtikaalista; olen varmaankin vähän vanhanaikainen; mutta sydämeeni ei mahdu kuin yksi kaali, eikä mikään muu voi sitä korvata.
Sitten täytyy kyllä myöntää, että päädyin Italiaan varmaan myös erään pikku seikan takia; pidän yli kaiken kauniista vaatteista ja hyvästä ruoasta; en vain mahda sille mitään, mutta siinä on kaksi asiaa, jotka saavat minut hyvälle tuulelle, kaksi intohimoani…. Ja missäpä muussa maassa voisin  toteuttaa näitä intohimojani niin hyvin kuin Italiassa…?

 

Pitkällisen johdannon jälkeen pääsimme siis asiaan; ruokaan, ja päivän reseptiin; Latva-artisokka risottoon;
Ennen reseptiä vielä pari sanaa aineksista;

 

Latva-artisokka on vanha viljelyskasvi,jota on käytetty kauan  välimeren maissa ja erityisesti Italiassa. Se tunnettiin jo muinaisessa Egyptissä ja keskiajalla se oli yleiseti käytetty lääkekasvi varsinkin maksavaivoissa.
Latva-artisokassa on paljon mineraaleja esim. potassiumia, fosforia, kalkkia, sekä vitamiineja mm. C-,K-, ja B-ryhmän vitamiineja, lisäksi siinä on rautaa, kuparia ja flavonoideja, sekä cinanina nimistä ainesta, (joka sopii hyvin nimensä puolesta tänne blogiini… 🙂 ), ja joka puhdistaa maksaa ja laskee kolesteroolia. lisäksi latva-artisokka puhdistaa elimistöämme ja on hyväksi ruoansulatukselle.

 

Latva-artisokat kuuluvat Italiassa myös pääsiäisajan ruokiin; Liguriassa niistä valmistetaan “pääsiäistorttu”, Torta Pasqualina ja Marchen alueella olen syönyt usein pääsiäisaikaan anoppini valmistamaa Agnello alla giudea , jossa lampaanpalat on paistettu yhdessä latva-artisokkien kanssa. Latva-artisokkien ja lampaanlihan maku sopii erityisen hyvin yhteen. Maukkaan lisukkeen pääsiäislampaalle voit valmistaa latva-artisokista kuullottamalla niitä oliiviöljyssä valkosipulin, persiljan, mintun kanssa ja hauduttamalla ne sitten kypsiksi  valkoviinissä. (Jätä ne silloin vähän isommiksi paloiksi, kuin risottoon laittaessasi).

 

Täysjyväriisi on terveyspommi!
Siinä on mineraaleja mm. fosforia, seleeniä, sinkkiä, manganeesiä, kuparia ja rautaa. Lisäksi siinä on E-,K-,J-, sekä B- ryhmän vitaamineja ja tärkeitä aminohappoja. Täysjyväriisi on hyväksi kolesteroolille ja ruoansulatukselle, siitä voi olla apua ruoka-aine allergioissa, koska sen on todettu vahvistavan ruoansulatuskanavien limakalvoja ja vähentävän niiden tulehduksia. Lisäksi se luovuttaa tasaista energiaa syöjälleen koko pitkän päivän… Kuka enää näiden tietojen jälkeen haluaa syödä valkaistua riisiä, josta on poistettu suurin osa näistä hyvää tekevistä ominaisuuksista??? Täysjyväriisin huonoista puolista sen verran, että se vaatii paljon pidemmän keittoajan, kuin valkoinen riisi, (minä käytän yleensä paine-ilma kattilaa sen keittämiseen, joka vähentää keittoaikaa puolella). Mutta oikeastaan ei kenelläkään pitäisi olla niin kiire tässä elämässä, ettei voisi uhrata pariakymmentä minuuttia enemmän ruoanlaittoon, jos kiitokseksi siitä saa terveyttä itselleen ja läheisilleen… Voi olla myös vaikeaa löytää juuri risotto- täysjyväriisiä Suomesta, (minä en ainakaan ole onnistunut siinä.., mutta kannattaa kysellä kaupasta, jos tarpeeksi moni kyselee, niin eiköhän sitä ala ilmaantua kauppoihin, niinkuin oli lehtikaalinkin laita.. 🙂 )

 

Ja nyt siis vihdoin reseptiin (puhetta tulisi tänään, vaikka kuinka, pitäisi kutsua Matti Nykänen kylään, niin hiljenisin…., miltein ainoa keino… 🙂 )

 

Ensin valmistan kasvisliemen. (Jos aikaa on vähän, voit myös käyttää luomu-kasvisliemi kuutiota, mutta maku ei kyllä ole aivan sama…, eivätkä muuten terveysvaikutuksetkaan…)

 

Kasvisliemeen tarvitset:

 

luomu sipulin tai kevät sipuleita varsineen

 

palan luomu purjoa

 

pari luomu valkosipulin kynttä

 

luomu porkkanan (minä en kuori ikinä porkkanaa lientä varten, pesen vain; näin maku& terveysvaikutukset säilyvät parhaimmillaan…)

 

palan luomu varsi-selleriä

 

pienen luomu kesäkurpitsan

 

(luomu tomaatin)

 

tuoretta salviaa, rosmariiniä, timjamia, italialaista sileälehtistä persiljaa ja pari laakerinlehteä

 

joitakin korianterin siemeniä, maustepippureita, musta-tai valkopippureita kokonaisina

 

pari mausteneilikkaa

 

Tämä on vain perusohje siitä, miten yleensä teen kasvisliemen, mutta sitä voi varioida mielensä mukaan (ja sen mukaan, mitä jääkaapista tai vihannesvarastosta tai kasvimaalta sattuu löytymään…)

 

Pistä kaikki ainekset karkeasti paloiteltuina kattilaan ja kaada päälle raikasta lähdevettä. Anna kiehua hiljalleen tunnin, pari. Siivilöi. Jos käytät lientä heti risottoon, pidä lämpimänä. Jos taas teet sen etukäteen anna jäähtyä ja pistä viileään odottelemaan käyttöä. (Liemi säilyy  noin viikon).

 

Risottoa varten tarvitset:

 

luomu sipulin (mielellään valkoisen)

 

pari valkosipulin kynttä

 

4-5 latva-artisokkaa

 

raffinoimatonta merisuolaa

 

täysjyvä-luomu-risotto- riisiä (täällä Italiassa risotto-riisi lajikkeita löytyy vaikka kuinka; ( esim, baldo,ribe, carnaroli, etc.). Nyrkkisääntö on; kaksi kourallista per ruokailija; elikkä jos teet neljälle hengelle; 8 kourallista

 

Marcheen muistojen kunniaksi Marcheen alueen valkoviiniä esim, Verdicchio dei Castelli di Jesi tai Bianchello del Metauro…, (muukin valkoviini käy) 🙂

 

kasvislientä (varaa käyttöön reilusti; ainakin litran pari; käytä sitten kuinka paljon tarvitset, näet sen risottoa valmistaessasi; risoton tulee olla aika kostea, ei kuitenkaan “keitto”…)

 

raastettua luomu parmesaania tai pecorinoa (aika runsaasti, ainakin 50g)

 

voita& oliiviöljyä

 

Ohje:

 

Pistä riisi likoamaan ,(mielellään yön yli ), näin  ravintoarvot imeytyvät paremmin ja  ruoansulatuksesi kiittää sinua

 

Puhdista latva-artisokat. Leikkaa ne palasiksi ja pane ne sitruunalla maustettuun veteen lepäilemään.

 

Opin latva-artisokkien “perkaamisen” jo opiskeluaikoinani Caglissa, vihanneskauppiaani siellä näytti minulle kädestä pitäen, miten artisokat perataan, jotta jäljelle jää siis vain se pohja tai sydän tai miksi sitä  nyt haluaakin kutsua, (italialaiset käyttävät artisokasta vain pohjan, muutamat hienoimmat sisälehdet ja  pikkuisen palan varresta, toisin kuin esimerkiksi ranskalaiset, jotka valmistavat usein latva-artisokat kokonaisina ja imeskelevät lehdet esimerkiksi voisulan kanssa). Älä siis nuukaile peratessasi artisokkia; lehdet tulee karsia melkein kokonaan pois ja sinusta tuntuu varmasti, että eihän tässä jää kuin varsi käteen, mutta niin on tarkoituskin; se varsi on juuri se minkä me haluammekin…

 

Tässä perkausohjeet kuvan kanssa;

 

image

 

Poista uloimmat lehdet ronskilla otteella

 

image

 

Leikkaa tylppä “pää” pois

 

image

 

Paloittele sopivan kokoisiksi paloiksi (risottoon suupalan kokoisiksi, siis aika pieniksi). Kuori myös pala vartta ja leikkaa sekin palasiksi. Jos artisokissa on sisällä sellaista vaaleata hapsottavaa  “nöyhtää”, ota se pois.

 

image
Pane palat sitruunaveteen likoamaan noin 15minuutiksi.

 

Risotto:

 

Kuullota hienonnettu sipuli ja valkosipuli kirkastetussa voissa (tai oliiviöljyssä).

 

Lisää riisi kuullottumaan (siis 2 nyrkillistä per ruokailija). Mausta suolalla.

 

Lisää latva-artisokan palaset.

 

Kaada sekaan loraus valkoviiniä. Anna melkein haihtua.

 

Lisää sitten kuumaa kasvislientä vähän kerrallaan, niin, että riisi peittyy. (Jos teet risoton paineilmakattilassa,  laita lientä vähän reilummin ja sulje kansi, jos taas teet tavallisessa kattilassa, lisää lientä vähän kerrallaan välillä sekoittaen.)

 

Keitä riisi “al dente”, täysjyväriisiä käyttäessäsi siihen kuluu noin 50 minuuttia. (Paineilmakattilassa noin puolet ajasta).

 

Lisää loppuvaiheessa parmesaaniraaste ja nokare voita tai loraus oliiviöljyä, sekä  rouhittua pippuria. Tarkista suola.

 

Ota pois liedeltä ja anna vielä tekeytyä hetki.

 

Tarjoile!

 

Buon appetito!

 

Baci, Nina

 

Ps. Tässä viiniköynnökseni, johon on juuri aukeamassa lehdet! Che meraviglia!

 

imageimage
Foto0695
Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s